« Kaikki ajankohtaiset

3 yleisintä syytä lopettaa kuntosalijäsenyys ja meidän ratkaisut niihin!

Suurin osa ihmisistä ei irtisano kuntosalijäsenyyttä siksi, etteivät he haluaisi olla hyvässä kunnossa. Elämä on täynnä kiireitä, muuttuvia tilanteita ja arjen haasteita, jotka voivat saada miettimään jäsenyyden lopettamista.

Yksi väliin jäänyt treeni muuttuu kahdeksi. Sitten kolmeksi.
Ja lopulta tuntuu helpommalta lopettaa kuin aloittaa uudelleen.

Kun kysymme asiakkailtamme syitä jäsenyyden irtisanomiselle, kolme nousee yli muiden:

1️⃣ Ei ole aikaa
2️⃣ Ei tule käytyä / ei motivaatiota
3️⃣ Muutto

Nämä ovat yleisiä ja ymmärrettäviä syitä. Mutta samalla haluamme tarjota ratkaisuja, jotta sinun ei tarvitse luopua hyvinvoinnistasi ja liikunnan tuomasta hyvästä olosta.


1. EI OLE AIKAA – VOIKO KIIREENKIN KESKELLÄ TREENATA?

Moni kokee, että arki on niin täynnä työtä, perhettä ja muita menoja, ettei aikaa salille yksinkertaisesti jää. Totuus kuitenkin on, että pienikin treeni on arvokas sijoitus omaan jaksamiseen.

GOGO Expressillä haluamme tehdä treenaamisesta mahdollisimman helppoa ja joustavaa! Olemme auki klo 5–24 vuoden jokaisena päivänä, joten voit treenata juuri silloin, kun sinulle sopii.

Lisäksi muista, että jo 30 minuuttia riittää! Lyhyt, tehokas treeni voi olla ihan yhtä arvokas kuin pitkä salitreeni. Esimerkiksi koko kehon kiertoharjoittelu onnistuu helposti puolessa tunnissa. Pieni hetki itselle salilla voi antaa hurjasti lisää energiaa koko päivään.

Ratkaisu: määritä itsellesi minimitaso! Ihannetilanteessa treenaat kolme kertaa viikossa. Se tukee kehitystä, jaksamista ja rutiinin rakentumista. Mutta tärkeämpää kuin täydellinen viikko on jatkuvuus. Siksi kannattaa määrittää itsellesi minimitaso, esimerkiksi yksi treeni viikossa. Se ei ehkä tunnu paljolta, mutta se on ratkaiseva ero jatkamisen ja lopettamisen välillä. Yksi treeni pitää rutiinin elossa, madaltaa kynnystä tulla takaisin ja estää taukoa venymästä liian pitkäksi.

Lopeta myös “kaikki tai ei mitään” -ajattelu. Tämä on klassinen ajatusvirhe. Kaksi väliin jäänyttä treeniä ei tarkoita epäonnistumista!

Lue myös artikkeli Short on time? Tee 30 minuutin koko kehon tehotreeni.


2. Ei VAin tule käytyä salilla – MISTÄ LÖYTÄÄ MOTIVAATION?

Toinen yleinen syy irtisanoa jäsenyys on yksinkertaisesti se, ettei salille tule lähdettyä. Uusi sali, uudet tavoitteet ja uusi alku tuovat alussa dopamiinipiikin. Mutta kun uutuuden viehätys katoaa, katoaa myös dopamiini. Ja yhtäkkiä löydät itsesi keksimästä oikein hyviä syitä olla menemättä salille.

Motivaatiota voi olla vaikea ylläpitää ilman selkeitä tavoitteita tai suunnitelmaa! Aseta realistinen tavoite ja inspiroidu treeniohjelmasta, jota on helppo seurata. Voit ladata ilmaisen treeniohjelman verkkosivuiltamme!

Näin sinun ei tarvitse miettiä, mitä tehdä salilla, vaan ohjelma ohjaa sinua eteenpäin. Kun treenaamisesta tulee tapa, siitä alkaa syntyä myös iloa ja onnistumisen tunteita.


3. MUUTTO – TÄYTYYKÖ JÄSENYYDEN LOPPUA SIIHEN?

Kolmas yleinen syy irtisanomiseen on muutto. Tämä on täysin luonnollista! Jos kuntossali jää liian kauas uudesta kodista, käyminen voi hankaloitua.

GOGO Expressillä sinulla on vaihtoehtoja! Yhdellä jäsenyydellä treenaat kaikilla GOGO Express -saleilla. Voit siis jatkaa treenejä, vaikka toisella paikkakunnalla. Tarvittaessa jäsenyytesi voidaan myös siirtää uuteen saliin.

GOGO Express -saleja löytyy jo monilta paikkakunnilta, ja verkosto kasvaa jatkuvasti. Tutustu salien sijainteihin täältä!


Me haluamme, että liikut pitkään ja voit hyvin

GOGO Expressillä haluamme auttaa sinua liikkumaan säännöllisesti ja voimaan hyvin pitkällä aikavälillä.

Siksi tarjoamme joustavia ratkaisuja arjen haasteisiin. Olipa kyse ajanpuutteesta, motivaation hiipumisesta tai muutosta uuteen kaupunkiin, löydämme yhdessä keinon, jotta liikunta pysyy mukana elämässäsi 💪

Me uskomme, että jokainen treeni on sijoitus itseesi!